KESÄRANNAN
HEVOSTILA

Syvän tummanruskeat silmät katsovat pitkän, kevyesti kihartuneen otsaharjan alta sinua. Pian silmät siirtyvät sinusta pois, katsomaan muita tallissa häärääviä ihmisiä. Sinusta tuntuu, että oriin pää on yhtä iso kuin koko ylävartalosi, ja kaviot kuin lautaset. Ori on sidottu tallin käytävälle kahdelta puolelta löysänä roikkuvilla riimunnaruilla, odottamaan varustusta. Sen maitosuklaanruskea karva kiiltää tallikäytävän lamppujen valossa. Joku tallityöntekijöistä ottaa oriin suitset seinällä roikkuvasta koukusta ja hetkessä raudikko seisookin edessäsi valmiina lähtöön. Satulaa sille ei laiteta tällä kertaa.

Lähtökäsky käy; saatte lähteä ulos tallista kohti ratsastuskenttää. Otat kiinni oriin ohjista ja maiskautat, ja ori lähtee seuraamaan sinua. Kumea ääni kaikuu tallikäytävän lattiasta oriin suurten kavioiden osuessa siihen. Ulkona maaperä vaimentaa kavioiden ääntä, mutta pystyt silti kuulemaan sen. Aurinko on laskemassa, ja viileä tuuli puhaltaa muutaman hiussuortuvan silmiesi eteen. Ilta-aurinko värjää oriin harjan ja karvan kauniin punerviksi, kun astelette ratsastuskentälle pois tallirakennuksen varjosta. Jäätte kaartoon odottamaan muidenkin ehtimistä kentälle. Jännitys kouraisee vatsanpohjaasi, kun näet jonkun kävelevän sinua kohti jakkara kainalossaan. Katsahdat oriin, jonka säkäkorkeus ylittää 160 senttimetriä ja rungon ympärys 190 cm, ja sinua hirvittää, koska tiedät kohta joutuvasi sen selkään. Tyttö, joka toi sinulle jakkaran, huomaa ilmeesi ja sanoo: "Älä näytä noin kauhistuneelta, se on Sipe! Vaarallisinta, mitä teille voi sattua on, että nukahdat sen selkään!"

​

Koska Sipen selkään nukahtaminen on ehkä vaarallisin asia, mitä voi sattua tämän suomenhevosorin kanssa touhutessa. No, sen hyppytyyli on toisinaan vähän omalaatuinen ja se voi yllättää, mutta noin yleensä. Sipe on omalaatuinen itsekin, sillä kaikista parhaalla tavalla. Ensimmäinen ajatus, mitä tulee mieleen sen nähdessään, on varmaankin useimmilla "huoh, tuota on varmaan raskas ratsastaa." Mutta toisin on! Sipe on pohkeelle juuri sopivan herkkä. Jalkaa saa käyttää, vaikka mikään potkittava Sipe ei ole. Toisinaan, erityisesti esteillä, reaktio pohkeeseen tulee melko hitaasti, joten raippakin saa olla. Suusta ori on samanlainen; olympiakuolain alimmassa renkaassa on osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi, eli kaikista herkin se ei ole, mutta pehmeä käsi on hyvä olla, sillä varsinkin Sipen laukka on niin isoa, että myötääminen on tärkeää. Eikä ori muutenkaan liiku yhtä hyvin, jos ohjissa roikutaan, luonnollisesti.

​

Sipellä voi tehdä aivan mitä tahansa. Mitä se ei osaa, sille voi opettaa. Raudikko pitää ihmisten kanssa puuhaamisesta, ja on aina valmis työntekoon. Sipellä voi ajaa, vikeltää, vääntää koulua ja hypätä. Se on oikea ihmehevonen; sillä on uskomattomat hyppylahjat ja kaikki askellajit moitteettomia. Sipe edustaa virallisesti kuitenkin työhevossuuntaa, vaikka se sopisi ratsusuunnalle yhtä hyvin. Ravuriksi oriista ei ole - se rikkoo liian herkästi laukalle eikä sen ravi ole niin nopeaa ja tahdikasta kuin juoksijoilla, vaikka sen suvusta, kolmannesta polvesta, löytyykin yksi menestynyt ravuri. Laukka, sen sijaan, on Sipellä hyvä ja kolmitahtinen, vaikka ravi on koulukentillä sen paras ominaisuus näyttävyytensä puolesta. Sipe on helppo koota kaikissa askellajeissa, ja askeleen venyttäminen on yhtä helppoa. Samoin etujalat nousevat korkealle suhteellisen helposti ja takajalkojen yliastunta on hyvä Sipellä luonnostaan. Automaattipolle raudikko ei kuitenkaan ole, eivätkä hienot liikkeet selässä istumalla tule esille. Lasten ja aloittelijoiden ratsuksi Sipe sopii myös, koska sillä on tasaiset askellajit, ja se antaa ratsastajan virheet anteeksi.

Esteillä oriin tyyli on vähän omalaatuinen; se lähestyy estettä hyvällä vauhdilla, mutta jos sitä ei aja eteenpäin ennen estettä, se hidastaa ja hyppää vaikka lähes paikaltaan. Siinä kohtaa, kun tuntuu radalla, että nyt lähtee hidastumaan, niin "ETEEN!" -huuto on kätevä keino saada nopeasti vauhtia takaisin, pohkeet kun eivät ihan joka kerta mene yhtä nopeasti läpi. Ja hassuahan Sipen tyylissä on se, että joka kerta se kuitenkin hyppää.

Sipe on aivan ihana maastoilukaveri. Mihin vuorokauden aikaan tahansa, millä ratsastajalla tahansa, minne tahansa - Sipe tahtoo lähteä. Se ei innostu liikaa eikä se säiky, ja sillä on tarpeeksi pitkä selkä myös "tandemratsastukseen". Kuitenkin reippaammilla maastoilla, ja erityisesti pellolla Sipe saattaa innostua ja pukitella, mutta ne ovat yksittäisiä pukkeja eivätkä yleensä kovin isoja.

​

Maastakäsin Sipe on myös pääasiassa helppo, mutta riimulla taluttaessa oriilla on paha tapa lähteä kiikuttamaan kaksijalkaista pitkin maita ja mantuja, jos se haistaa jotakin mielenkiintoista. Ei se sitä aina tee, mutta varuillaan saa silti olla, ja hätätilanteessa on huudettava apujoukkoja, yksin et pärjää 800-kiloiselle mötikälle. Suitset päässä Sipe ei kuitenkaan tee tätä jostain syystä.

Muuten hoidettaessa raudikko on kiltti kuin mikä, vaikka sen kaviot painavat kuin synti. Karsinassa oria ei tarvitse sitoa kiinni, se kyllä seisoo paikallaan, mutta jos se johonkin meinaa lähteä, niin napakka "seiso!" tepsii kyllä. Käytävällekin Sipen voi sitoa, ja se osaa myös väistää tarpeen vaatiessa. Varustaminen ja valjastus onnistuvat yhtä vaivattomasti kuin muutkin hoitotoimenpiteet. Valjastukseen tottuneena ori seisoo paikallaan pyydettäessä. Ääniavuilla raudikko toimii myös, liikkuminen ja liikkumatta oleminen onnistuu molemmat ääniavuilla.